Erased:ilta osto
Re: Erased:ilta osto
Itse olen aikoinaan asioinut hepun kanssa täysin ongelmitta ja käynyt jopa kotoa hakemassa tavaraa kun hän on itse käynyt "hakemassa" eli saattelemassa tietomaasta minut hänen tykö, eikä mitään ongelmaa ollut missään vaiheessa. Nyt mietityttää erittäin kovasti se, että kun on näemmä menny nettikaupat ihan vituiksi, niin siltikkin on sivut vielä auki ja ostot mahdollisia näinkin pitkän ajanpäästä ongelmien alusta. Kaipa kaikkeen on syynsä..
Re: Erased:ilta osto
Ihmettelen suuresti miksi näitä nettisivuja ei ole suljettu jo aikoja sitten, koska kaveri on huijannut ihmisiltä rahaa, eikä ole toimittanut tavaroita asiakkaille. Luulis poliisin tekevän jo jotain tämän asian eteen, ainakin itse toivoisin näin tapahtuvan sillä niin moni on rahansa menettänyt tuolle yrittäjälle. Joissain muissa asioissa poliisi olisi jo toiminut ajat sitten.
Re: Erased:ilta osto
Vieläköhän kaveri vääntää loistomyllytyksiä tuolla oulun wash n' Go palvelussa. Sinne vaan myllytyksen varaus ja paikanpälle jututtamaan kaveria. Itsehän näin kaverin menemässä seurakunta talolle tuossa joku päivä... liekkö alkanut omatunto soimaamaan ja piti päästä uskon tunnustus tekemään. 
Re: Erased:ilta osto
Voi helv! En huomannut tätä ketjua ja jostain toisesta ketjusta löysin tämän firman. Tein viisi viikkoa sitten tilauksen ja ei mitään ole tapahtunut. 150€ kankkulankaivoon. Eihän tuonne kyllä ole kuin 80km. 
Re: Erased:ilta osto
Kumma ettei nuita sivuja saa pois toiminnasta 
Re: Erased:ilta osto
Kai rikosilmoitus on jo tehty? Jos ei, niin se asia hoitoon pikaisesti heti huomenna.Sam68 kirjoitti:Voi helv! En huomannut tätä ketjua ja jostain toisesta ketjusta löysin tämän firman. Tein viisi viikkoa sitten tilauksen ja ei mitään ole tapahtunut. 150€ kankkulankaivoon. Eihän tuonne kyllä ole kuin 80km.
Onko asianosaisille kuulunut tapauksen etenemisestä lähiaikoina mitään?
Pariin kertaan on ollut mielessä kysellä perään tuonne oulun suuntaan, mutta remonttikiireet ym. ovat syöneet tehokkaasti käytettävissä olevan vapaa-ajan ja vähän enemmänkin, niin ei ole oikein sitten ollut vapaata rakosta virkavallalle soitella...
-
ClintMeatwood
- Viestit: 9
- Liittynyt: Ma Elo 06, 2012 9:12 am
Re: Erased:ilta osto
Kuun lopulla on oikeudenkäynti kyseisestä asiasta. Oli siinä asianosaisina muitakin minun lisäksi. Rikosilmoitusta vaan tekemään juoksujalkaa! Rahojahan tässä ei varmaan ikinä takaisin saa mutta jos nyt kyseisen yrittäjän toiminta saataisiin loppumaan ettei enään tarvitse kenenkään tähän ketjuun kirjoittaa!
Re: Erased:ilta osto
Jaa, eipä ole ainakaan minulle kukaan mitään ilmoitellut vaikka lupasivat kyllä pitää ajantasalla vaikka asia siirtyykin pois oman kylän laitokselta. Onko "ClintMeatwood:n" oltu kontaktissa virkavallan puolelta? Laita vaikka yyveenä yhteystietoja jos on jotain henkilöiden nimiä ja / tai puhelinnumeroita joista voisi asian tilaa kysellä, niin voisihan sitä soitella... Ihme etteivät ole olleet yhteydessä...ClintMeatwood kirjoitti:Kuun lopulla on oikeudenkäynti kyseisestä asiasta. Oli siinä asianosaisina muitakin minun lisäksi.
Kunhan asiaan tulee oikeudesta oikeita päätöksiä, niin eiköhän ne sivutkin sitten sulkeudu jossain vaiheessa ehkäisten rikollisen toiminnan jatkumista.
-
ClintMeatwood
- Viestit: 9
- Liittynyt: Ma Elo 06, 2012 9:12 am
Re: Erased:ilta osto
Haastemies soitti ja ilmoitti oikeudenkäynti ajan ja lähetti vielä postissa paperit. Laitan yv:lle tarkempia infoja!
Re: Erased:ilta osto
Olisiko ylläpidolta kauheen iso homma että haulla ettisi postaukset missä firma mainitaan ja liittäisi viesteihin viitauksen vaikka tähän topicciinSam68 kirjoitti:Voi helv! En huomannut tätä ketjua ja jostain toisesta ketjusta löysin tämän firman.
Re: Erased:ilta osto
Hienoa että homma etenee, sopivasti oman tilauksen 3-vuotispäivän kynnyksellä 
Re: Erased:ilta osto
Mä en käsitä miten nuo sivut voi edelleen olla toiminnassa. Onkohan tuolta kukaan saanut 3 vuoteen tavaraa?
Re: Erased:ilta osto
Mie kyllä olen tuon 3 vuoden sisään saanu ainaki kahestikki tavaraa ostettua. Toki ite olen käyny noutamassa elikkä ei ole jääny mahollisuutta ottaa rahoja ja häipyä. Viimekerralla oltiin tietomaassa käymässä tyttöystävän kummitytön kans ja maikki tuli sieltä "saattelemaan" meidät hänen luokseen ostamaan detailing-tavaraa kun sattui lähistöllä olemaan ja eikä minulla tuo paikkakunta ole aivan tutuinta seutua. Nyt olen Jannelta saanut kaiken mitä tarvin niin en ole edes koittanut soittaa maikille.
Uskomaton juttu kaikenkaikkiaan.
Uskomaton juttu kaikenkaikkiaan.
Re: Erased:ilta osto
Posti kiikutti kotiin kirjeen, jossa oli muutama sivu kapulakieltä.
Mikolle tuomio viidestä petoksesta, sakkorangaistus ja velvollisuus korvata tappiot korkoineen asianosaisille.
Mahtava yrittäjä.
Mikolle tuomio viidestä petoksesta, sakkorangaistus ja velvollisuus korvata tappiot korkoineen asianosaisille.
Mahtava yrittäjä.
Re: Erased:ilta osto
Ja siitäkin huolimatta jantterin www -sivut on pystyssä. Jotta asia yhtään leviäisi niin pyydänpä googlen indeksoimaan tämän ketjun niin nämä tarinat löytyy sitten googlen haulla.
Re: Erased:ilta osto
Jee jee
Huhtikuun alussa tein tuonne tilauksen enkä oo huomannu tällästä ketjua ollenkaan
Eli toimitusta ei ole näkynyt.. Kannattaako vielä tehdä jotain ilmoituksia poliisille vai miten tässä nyt toimitaan. S-postia oon laittanu ja yrittänyt soitella mutta eihän sieltä kukaan koskaan oo mitään vastaillu.
Re: Erased:ilta osto
Tee vaan ilmoitus niin ompahan siellä muiden kanssa ja jos joskus saat korvauksen niin auttaapahan asiaa.TIKU kirjoitti:Jee jeeHuhtikuun alussa tein tuonne tilauksen enkä oo huomannu tällästä ketjua ollenkaan
Eli toimitusta ei ole näkynyt.. Kannattaako vielä tehdä jotain ilmoituksia poliisille vai miten tässä nyt toimitaan. S-postia oon laittanu ja yrittänyt soitella mutta eihän sieltä kukaan koskaan oo mitään vastaillu.
- pellepoliisi
- Viestit: 715
- Liittynyt: To Elo 09, 2012 7:13 pm
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Erased:ilta osto
Ihan mielenkiinnosta, onnistuisko TIKU, että soitat poliisille ja kysyt syytä, minkä takia sivut on vielä pystyssä ja ilmoittaisit tänne sitten.
Edelleen perin kummallista, että mahdollistetaan ihmisten virheostokset...
Edelleen perin kummallista, että mahdollistetaan ihmisten virheostokset...
Re: Erased:ilta osto
Huomenna vähän täys päivä mut keskiviikkona voisin yrittää jos olis aikaa. Onhan toi meinaan ihan hanurista jos kaveri on saanut jo kyseisestä asiasta oliko se nyt melkeen vuosi sitten jo ensimmäisen tuomion että sivut on vieläkin avoinna.
Re: Erased:ilta osto
Onko kellään mitään käsitystä minkä alueen poliisi asiaa on ajanut?
-
ClintMeatwood
- Viestit: 9
- Liittynyt: Ma Elo 06, 2012 9:12 am
Re: Erased:ilta osto
Oulun käräjillä sai jo tuomionkin. Mutta netissä vaan rikosilmoitusta kehiin. Sieltä poliisisetä soittaa ni sano samalla että vois jo vetää töpselin seinästä.
Re: Erased:ilta osto
FFp:llä omista kokemuksistani tulikin jo kirjoitettua, mutta laitetaan tännekin. Itse haksahdin tilaamaan erasedilta 9.7.2013 muutaman tuotteen. En huomannut täällä olevaa kirjoittelua, enkä edes osannut varoa, kun kyseessä oli kuitenkin suomalainen yritys.
Parin viikon kuluttua ryhdyin kyselemään, missä ne tavarat viipyvät, kun olisi autoa pitänyt putsailla. Yritin useasti soittaa ja lähettää sähköpostia huonolla menestyksellä. Tilasin tavarat kiiltopisteestä ja ne saapuivat parin päivän kuluttua tilauksesta.
Kuukauden kuluttua otin yhteyttä kuluttajavirastoon ja sieltä sanottiin, etteivät he voi auttaa, jos siihen kaveriin ei saada yhteyttä mitenkään. Eli Rikosilmoitus olisi ainoa mahdollisuus yrittää saada rahat takaisin. Lähetin snail-maililla kirjallisen valituksen yrityksen osoitteeseen ja annoin kaksi viikkoa aikaa toimittaa tuotteet, tai palauttaa rahat. Ei vastausta, eikä mitään muutakaan.
Rikosilmoituksen lähetin 27.8.2013 ja sen tutkinnan aloitusta odotellaan tällä hetkellä, joten lisää tietoja luvassa ihan lähivuosina. No, on mulla aikaa odottaa. Pikavippi olis varmaankin tullut sille pöljänterille halvemmaksi.
Parin viikon kuluttua ryhdyin kyselemään, missä ne tavarat viipyvät, kun olisi autoa pitänyt putsailla. Yritin useasti soittaa ja lähettää sähköpostia huonolla menestyksellä. Tilasin tavarat kiiltopisteestä ja ne saapuivat parin päivän kuluttua tilauksesta.
Kuukauden kuluttua otin yhteyttä kuluttajavirastoon ja sieltä sanottiin, etteivät he voi auttaa, jos siihen kaveriin ei saada yhteyttä mitenkään. Eli Rikosilmoitus olisi ainoa mahdollisuus yrittää saada rahat takaisin. Lähetin snail-maililla kirjallisen valituksen yrityksen osoitteeseen ja annoin kaksi viikkoa aikaa toimittaa tuotteet, tai palauttaa rahat. Ei vastausta, eikä mitään muutakaan.
Rikosilmoituksen lähetin 27.8.2013 ja sen tutkinnan aloitusta odotellaan tällä hetkellä, joten lisää tietoja luvassa ihan lähivuosina. No, on mulla aikaa odottaa. Pikavippi olis varmaankin tullut sille pöljänterille halvemmaksi.
Re: Erased:ilta osto
Pellepoliisin kanssa samoilla linjoilla eli jonkun asianosaisen kannattaisi olla Oulun poliisiin yhteydessä ja mainita tuosta vielä avoinna olevasta nettikaupasta.
Re: Erased:ilta osto
Kusti polki tänään postia Varsinais-Suomen Poliisilaitokselta. Taposen toimia aletaan tutkia nimikkeellä lievä petos. Mainitsen nettikaupan sulkemisesta tutkijalle sitten kun se soittaa.
-
toni.laine
- Viestit: 96
- Liittynyt: La Syys 21, 2013 12:01 pm
Re: Erased:ilta osto
Tilasin tuolta tavaraa alkuviikosta.. Rahoja ei vissiin saa enään takaisin? Pikkasen liian myöhässä aloin tätä foorumia seuraamaan..