Mä olen sun kanssa samaa mieltä. Ja hyvä, että tuollaiset asiat tulee tietoon, että vastaisuuden varalta ihmiset osaavat varoa kys. kauppaa.Kekola kirjoitti:En tarvitse enää mitään niistä tuotteista, mitä tuolta tilasin. Ostin muualta. Otan pelkästään rahat takaisin.
Nettikaupasta rahat tolle kelpaa, mutta mitään kirjallista vastinetta kyselyihin (myös kuluttajaneuvonnan; taitaa tietää ettei kuluttajaneuvonta tai kuluttajariitalautakunta pysty tekemään mitään muuta kuin antamaan suosituksia) tuolta ei ole tullut. Ei huvita soitella, pitäs olla ihan selvä juttu miten myyjä tässä toimii. Myyjän pitäisi olla asiakkaaseen yhteydessä eikä päinvastoin. Minä en tuonne ole enää yhteydessä koskaan, saa viranomaiset hoitaa asiaa eteenpäin.
Mulle on ihan sama millainen kaveri on puhelimessa tai paikan päällä. Ilmeisesti silloin toimii rehdisti, mutta nettikauppa on täyttä paskaa tämän sankarin kohdalla.
Erased:ilta osto
Re: Erased:ilta osto
Re: Erased:ilta osto
Verkkokauppoja perustellaan päiväduunin ohella "harrastuksena" jonkun kivan aiheen ympärille, niin näin siinä käy. Ja tavarat kun tulevat alennuksella joltain muulta jälleenmyyjältä eikä valmistajalta niin homma alkaa kusemaan.Artsi kirjoitti: Puhelimessa oli ihan asiallisen ja mukavan tuntuinen kaveri, käsittämätöntä, että päästää verkkokauppansa tuohon jamaan
Olen työkseni konsultoinut aloittelevia verkkokauppoja, ja valitettavan usein olen törmännyt tähän "tähdenlento" ilmiöön.
Re: Erased:ilta osto
Luulisi siinä vaiheessa, kun asiakkaat ovat laittaneet rahat tilille ottavan homman enempi tosissaan muttakun näköjään ei...pasi kirjoitti:Verkkokauppoja perustellaan päiväduunin ohella "harrastuksena" jonkun kivan aiheen ympärille, niin näin siinä käy. Ja tavarat kun tulevat alennuksella joltain muulta jälleenmyyjältä eikä valmistajalta niin homma alkaa kusemaan.Artsi kirjoitti: Puhelimessa oli ihan asiallisen ja mukavan tuntuinen kaveri, käsittämätöntä, että päästää verkkokauppansa tuohon jamaan
Olen työkseni konsultoinut aloittelevia verkkokauppoja, ja valitettavan usein olen törmännyt tähän "tähdenlento" ilmiöön.
Kun vielä osoite / puhelinnumero on esillä kotisivuilla niin itse en vastaavassa tilanteessa uskaltaisi pitää rahoja ja jättää järjestäen vastaamatta yhteydenottoihin.
Mun osalta asia on tosin loppuunkäsitelty. Tuli tehtyä kaksi tilausta samalla; ensimmäinen ja viimeinen
Re: Erased:ilta osto
Sain 31.5. tilatut tuotteet 4.7. Kaikki tuli kuten oli tilattukin.
Tuossa odottelu aikana otin muutaman kerran yhteyttä mailitse ja yhteydenottolomakkeella mutta mitään vastausta en saanut. Mitään selitystä viiveelle ei siis koko aikana tullut. Lisäksi tilaukseni tila sivuilla on yhä "odottaa".
Toistamiseen en aio kyseisestä putiikista tilata vaikka ei toiminta ilmeisesti aivan sentään huijausta ole.

Reilut kolmisen viikkoa kesti shampoopullon saapuminen postiin. Ja nimenomaan postiin 16 -pakettina, vaikka olin sen 14 -pakettina tilannut ja maksanut. Vastapuolesta ei kuulunut mitään, ennen kuin puolentoista viikon odottelun jälkeen pistin tekstiviestiä, josta kesti vielä viikko, että sai tavaran postitettua. Epävarmaksi jää, että olisiko ikinä tavaraa postittanut ellen olisi kysellyt perään. Verkkosivujen perusteella tuotetta oli koko ajan varastossa, joten sekään ei puolla miltään osin myöhästymistä lainkaan.
Lopulta tuote silti tuli ja oli sitä mitä pitikin sekä esimerkillisen hyvin pakattuna. Odottelu, väärä toimitustapa maksettuun nähden sekä se, että kauppa ikäänkuin alkoi vasta omasta yhteydenotostani niin en kyllä voi suositella ko. puljua enkä toistamiseen aio tilata.

Viimeksi muokannut Seth, Ti Heinä 19, 2011 11:23 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Erased:ilta osto
Onkos kukaan lähiaikoina tilannut mitään tuolta? Jos on niin millä menestyksellä?
Itse löysin tämän topicin pikkaisen liian myöhään ja tavarat tilattu ja maksettu.
Alkaa jo jännittämään että kuinka käy.
Itse löysin tämän topicin pikkaisen liian myöhään ja tavarat tilattu ja maksettu.
Alkaa jo jännittämään että kuinka käy.
Re: Erased:ilta osto
Onhan siitä jo kolmisen kuukautta. Ei mitään vieläkään.
Re: Erased:ilta osto
Vuosi sitten kesäkuun alussa tein tilauksen omasta vahastani, vielä saamatta mitään. Viimeisen kerran ko. henkilön sain kiinni helmikuussa, silloinkin vain FFp:n privaviestin kautta, sähköposteihin ei vastattu. Tuolloin vahaa luvattiin "ensi viikolla", kuten edellisen vuoden elokuussakin.
"Hieman" paskanmaku jää suuhun toiminnasta, puhelimitse en ole jaksanut ruveta vaivaamaan, koska rahanmenetys tässä tapauksessa jää pariinkymmeneen euroon ja pahin hinkkailuintokin kerkesi laantua jo. Katsotaan millanen toimitusaika tässä vielä muodostuu

Minulla paskanmaku poistuu, koska tutkintailmoitus asianimikkeellä petos on tehty. Asianomistaja vaatii rangaistusta, eli Erased saa vastata tutkinnan yhteydenottoon ja sitä myöten sitten käräjille kuulemaan tuomionsa.
Re: Erased:ilta osto
Ohhoh, osaa päivittää nettisivujaan kuitenkin, lomamatkalla, erasedin sivulta kopypastettu, uskokaa vaan:
Muuttohässäkkä muuten ohi mutta tiedon valtatiellä edelleen pienoisia ongelmia eli nyt on nettiyhteys mutta en pysty lähettämään mailia kun asetuksissa on jotain häikkää.
Pahoitteluni odottamaan joutuneille ja pyydän parin päivän ajan ottamaan yhteyttä puhelimella
Viikon 30 olen lomamatkalla joten perjantain 23.7 jälkeen seuraavan kerran käsittelen tilauksia 1.8
.

Lähempä samalle lomamatkalle tässä.
Re: Erased:ilta osto
Taidat olla myöhässä, muistaakseni tuo on viime kesän juttuja.
Re: Erased:ilta osto
Ahaa, no on kuitenkin yhteystietonsa osannut poistaa sivuiltaan? Sen verran päivittänyt kuitenkin. No, tämä asia jää mun osalta tähän forumilla, infoon tuomiosta tänne aikanaan.
Re: Erased:ilta osto
Joo ja kertoohan sekin jotain että nuo "uutiset" on edelleen etusivulla.
Re: Erased:ilta osto
Tänään tuli postin pakettikortti Erasedilta. Ihan hyvä muuten, mutta 2kk kaupan purkautumisen jälkeen.
Kauppa on osaltani purkautunut 2kk sitten ja rikosilmoituksen petoksesta tein n. kk sitten. En hae tavaroita postista, saa lunastaa ne takaisin itselleen.
Milloinkohan tämä Mikko tajuaa, että paskat meni housuun eikä ne sieltä poistu? Ja että joutuu maksamaan typeryydestään moninkertaisesti verrattuna siihen, että olisi ajallaan palauttanut rahani?

Itellä ollut pieni tilaus 19.7.2011 saakka "Odottaa" tilassa. Toivottavasti tulee piakkoin, ettei tarttis keksiä muita keinoja. Laitoin juuri sivujen kautta kyselyn aiheesta.
Re: Erased:ilta osto
Samma här, tilaus maksettu 30.6 ja tila edelleen "odottaa". Muutamaan kertaan olen laittanut sähköpostia mutta eipä ole mitään kuulunut vieläkään.
Re: Erased:ilta osto
Näyttäähän noilla sivuilla olevan puhelinnumerokin. Miksi ette soita, vai eikö tuo kaveri vastaa?
Re: Erased:ilta osto
Itse soitin tilaukseni perään, kun oli reilu kaksi kuukautta mennyt tilauksesta ja homma saatiin päätökseen.
Mutta eihän missään nimessä ainakaan verkkokaupan tarkoitus ole, että kaikki (tässä tapauksessa vaikuttaa siltä) maksaneet asiakkaat joutuvat soittamaan, että tavarat saadaan liikkeelle. "Firmalla" on yhteydenottolomake sivuillaan ja sähköpostiosoite esillä. Jos tilauksen ja rahojen ottaminenkin onnistuu netin kautta, niin miksi ihmeessä ei yhteydenpito tilauksen jälkeen!!!
Mielenkiinnolla odotan Kekolan tapauksen etenemistä, ettei vaan kaikki poliisin resurssit ole 3km/h ylinopeuksien valvonnassa

Ainakin ko. henkilö näyttää uskaltavan pitää vielä Erased.fi tarroja autossaan, eilen bongattu Oulusta. Harmi kun oli hieman kiire niin ei voinut käydä kysäisemässä vahasta.
Re: Erased:ilta osto
Omat tavarani sain suht koht nopeasti mutta yhteydessä kyseiseen kaveriin kyllä olin kun ei tuntunut nettisivulla tilaus päivittyvän. Ainoat nuhteet annan siitä että jälkitoimitus oli meinannut unohtua mutta muistuttamalla sekin tuli ajallaan.
Eipä se kyllä mukava ole tavaroitaan odotella ikuisuuksia mutta autojen kanssa pelanneille luulisi olevan aika tuttua touhua nuo pitkät toimitustavat.
Eipä se kyllä mukava ole tavaroitaan odotella ikuisuuksia mutta autojen kanssa pelanneille luulisi olevan aika tuttua touhua nuo pitkät toimitustavat.
Re: Erased:ilta osto
Terve, oisko kellään tietoa mitä tohon settiin kuuluu?
http://www.erased.fi/valmistelu/valetpro-claysetti
Koska tossa kuvassa näkkyy blac holee ja citrus golssia niin ja en tiiä puhunkuhan ommia
http://www.erased.fi/valmistelu/valetpro-claysetti
Koska tossa kuvassa näkkyy blac holee ja citrus golssia niin ja en tiiä puhunkuhan ommia
Re: Erased:ilta osto
Ei ihan auennut viestin sisältö mulle mutta lukaiseppa ketjua hieman ennen kun tilaat tuolta yhtään mitään.