Tähän mennessä olen työstänyt kaikki autot kertalaakilla, eli pesupaikalla on vietetty vähintäänkin aamusta iltaan koko päivä.
Jatkossa näin ei kenties kykene aina tekemään, työpaikan mainiolle pesupaikalle ilmaantuikin pesuyrittäjä, joten siellä ei enää voi rauhassa hääriä

. Täällä muiden topiikkeja lukiessa ymmärtäisin, että muutkin tekevät autojaan osissa. Nyt herääkin kysymys, kuinka menetellä aineiden ja työtapojen kanssa tällöin. Esimerkkinä vaikkapa tilanne, jossa auto tehdään kokonaisuudessaan vaikkapa kahden viikonlopun aikana (pesut, savetukset, myllytys, vahat jne). Vedänkö ensimmäisen session aikana yhden kohdan kokonaan loppuun ja jätän muun sellaisekseen, vai laitanko vasta koko auton valmistuttua vahan / pinnoitteen kerralla jne?
Mitenkäs muut tekevät?