Sivu 1/2

Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 8:20 pm
Kirjoittaja Hynde
Laitetaanpan tästä autosta tarinaa, kun oli vähän erilainen kiillotusoperaation vaihteeksi. Omistaja kyseli jo tuossa taannoin, että ehtisinkö ottaa työn alle, mutta silloin ei aikaa löytynyt. Ohjasinkin toiselle foorumin tekijälle, mutta hänenkään kanssaan ei aikataulut natsanneet. Noh, tekijää ei löytynyt ja pienen hetken jälkeen löytyi sopivasti aikaa juhannusaattona ottaa auto työn alle. Tämä johti siihen, että naapuritkin kävivät jo kysymässä, etteikö minulla ole oikeaa elämää... :lol:


No joo, lässytys sikseen. Autohan on 'baut vuoden ikäinen, perus musta saksalainen. Lakkapinta totutusti kova ja nykypäivän saksalaisen trendin / laadun mukaan kevyt aplari on maksettu ominaisuus. Ihan perus saksalainen kohde, ei siinä mitään, mutta erikoisuutena tässä oli perseelleen vedetty pinnoitus jossain "ammatilais" liikkeessä. Pinnoitus oli tehty huonoille pohjille, naarmujen päälle... :roll: No, jokainen tietää pinnoitetun auton myllytyksen ihanuudeen. Kaikkeen saa varautua...

Aikataulu oli tiukka. Seuraavana aamuna tullaan noutamaan, joten täysi keskittyminen lakkapintaan ja kaiken muun hipostelu johonkin toiseen kertaan. 16 vitun raskasta tuntia ja 10 tölkkiä Sandelssia (ei edes tuntenut juoneensa) myöhemmin...

Kuva



----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Puhdistus

Turtele superliuotin esipesu + Surfex HD kinnas
Wolf's De-Iron
Tardis pienpoisto
Ei tarvetta savestukselle

Kiillotus

Kone

Flex rotary

Naarmujen ja pinnoitteen poisto

- Scholl S3 gold + Avenger -karvalaikka / Scholl fast cut -karvalaikka (pinnoitteen ja naarmujen poisto)
- Scholl S17 + Scholl valkoinen spider polishing laikka (kiillotus)
- Scholl S40 + Scholl musta viimeistely laikka (viimeistely)

LSP

Optimum Opti-Coat

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Pihaan saapui uusi, mutta elämää nähneen oloinen Diudi

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Töitä oli tiedossa...

Kuva

Isompaa ja pienempää naarmua oli siellä täällä...

Kuva

Kuva

Kuva

Totutustihan loput kuvat ovatkin sitten melkein valmiista vaiheessa, kun kiireen keskellä tuo kuvailu meinaa unohtua... :D

Pinnoitetta lähdettiin poistamaan ihan myllyttämällä. Kokeilin alkuun (tietäen jo tuloksen...) vaahtomuovia ja paria eri myllytysainetta, mutta lämmöt räjähtivät tappiin pelkän vaahtomuovin näkemisestä. Karvalaikka ja Schollin aineet olivat kuitenkin erittäin toimiva kombo. Schollin aineethan toimivat erittäin hyvin pienillä kierroksilla ja paineella. Vetojen ajat ovat lyhkäsiä ja karvalaikalla työstettäessä lämmötkin pysyvät paremmin kontrollissa. Näillä eväillä louhittiin maalipinta kauttaaltaan läpi paneeli kerrallaan. Sen ihmeemmin en selvitellyt, että mikä pinnoite oli päällä, mutta omistaja voi lisäillä tähän ketjuun, jos itse tietää tai muistaa.

No pari fifty - sikstyä nappasin jostain välistä...

Kuva

Ennen...

Kuva

Kuva

Paria isompaa naarmua vähän pyörristeltiin häivyttmisen toivossa...

Kuva

Välittömästi, kun auton näin, niin päätin, että 3-steppinä mennään. Itse asiassa mitään muuta vaihtoehtoa ei kyllä tässä tapauksessa ollutkaan. Täysin musta saksalainen ja ensimmäinen steppi oli raaka. Tai onhan aina vaihtoehtoja 2-steppiin, mutta nyt haettiin sitä parasta mahdollista kiimakiiltoa... 8-)

Kuva

Kuva


Tämä auto ansaitsi päällensä kunnon pinnoitteen. Mikään vaha ei olisi tullut mieleenkään tuon rehkimisen jälkeen...

Kuva

Etulaseissa oli jokin toimiva pinnoite vielä, joten siihen ei koskettu.

Kuva

Kuva

Tähän ei tarvitse mitään mitään blackholea hienon pinnan saamiseksi.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva


Kerrankin oli niitä aurinkoisia ulkokuvia, kun yleensä työn valmistuessa loppukuvat on yöllä pimestä tallista. Jos joskus kiillotusurakka on ollut palkitseva niin nyt. Voi, kun kameralle voisi ja osaisi tallentaa sen, mitä silmä näkee. Jokunen auto on tullut kiilloteltua, mutta tässä oli sitä jotain, joka tuli esille aamulla auringon noustessa... Olen rakastunut... ...tuohon Schollin S40 viimeistelyaineeseen. S40 + musta laikka, voi jeesus mikä kombo. Tuolla viimeistelee vaikka pimeässä tallissa ilman, että tarvitsee pelätä lopputulosta...

Niin ja autohan on foorumilaisen, joten toivottavasti uusi ilme antaa puhtia auton ylläpitoon... ;)

Kiitos ja anteeksi!!!

Sibbo vargarna

- Henkka -

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 8:26 pm
Kirjoittaja _nixu_
Sipoo 12 pistettä, loistavaa!!!

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 9:00 pm
Kirjoittaja Korhonen
:yahoo: :good: Aivan mahtavaa!
Huomasitko pinnoitteen poiston aikana että milloin pinnoite on kokonaan poistunut ja vaatiko tuolla yhdistelmällä monta vetoa että naarmut hävisivät? Itellä on jälkeenpäin ajatellen siitä bemarista semmoinen kutina, että pinnoite oli itseasiassa herkempi naarmuuntumaan työstössä ja olisi vaan pitänyt vetää karvalla niin pitkään että kaikki naarmut lähtee, eikä kuvitella jälkeen jääneiden karkeiden jälkien olleen lakkapintaan tulleita työstöjälkiä... :roll:

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 9:08 pm
Kirjoittaja Hynde
Pari - kolme vetoa sai tehdä, että kaikki lähti. Tuollainen halogeenivalo on siitä hyvä, että se ei näytä kunnolla hienompia hiontanaarmuja, jolloin referenssinä toimii nuo oikeat naarmut, kun niitä seuraa. Liian hyvä tarkastusvalo käyttöön vasta loppuvaiheessa. Itse tykkään tästä tavasta. Minulla on käytössä sellainen valo, joka näyttää kaikki vitun hiusnaarmut ja jos sen kanssa tutkailee kesken rankemman työstön, niin hulluksihan siinä tulee... :lol:

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 9:15 pm
Kirjoittaja Korhonen
Referenssinä siihen pinnan naarmuuntumiseen on minulla se, että vaahtomuovilla ja keskikarkealla tahnalla halogeenivalon kera pinta muuttui harmaaksi työstönaarmuista joka aiheutti itselle sen suurimman päänvaivan... :roll: Et mitään vastaavaa huomannut vaahtomuovi kokeiluilla?

Edit... Hitto ku olis itekki tienny etukäteen että siinä on pinnoite... :wall:

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 9:18 pm
Kirjoittaja HuG0
Häikäisevän hienoa jälkeä! :taputapu:

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 9:18 pm
Kirjoittaja powermitsu
Todella komiaa työtä ja mukava kuulla että tuli päälle pinnoite eikä mikään carnauba. :D

Uskoisin vaikken kuvia näkiskään että hieno tuli, pitäis joskus tulla vahtaamaan kun teet. On kyllä raskaita tunteja varmasti olleet. 3 step on kyllä vähän semmonen juttu että IMO jo keskikova lakka vaatii sen tuohon lopputulokseen....

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 9:23 pm
Kirjoittaja powermitsu
Ainiin ja se kenen tämä auto on , niin päivittäköön nyt helvetti sen kuulumisia, haluamme jatkossa samanlaisia kuvia kun nuo Hynden ottamat!

Kun oikeesti joku tehny kunnon pohjat niin nähdään miten pysyy....

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 9:24 pm
Kirjoittaja TKe_
Kyllä se musta on raadollinen väri. Hienon pinnan loihdit esiin. Siinä on kulkineen omistajalle haastetta nyt pitää se tuossa kuosissa :)

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 9:35 pm
Kirjoittaja Rauhallinen Erkki
Hyi saatana mikä homma! :lol: Tuli oikein sellainen metallinen maku suuhun ja rupesi päätä särkemään.

Maailmanluokan jälkeä sieltä vaan kuoriutui! :taputapu:

Pointsit Sipooseen myös täältä. Ikinä en oo Sipoossa käynyt, mutta alan jo harkita pientä pyhiinvaellusmatkaa sinne päin. :D

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 9:38 pm
Kirjoittaja Tunari-82
Hienoa jälkeä 8-)
Hain tuossa autoa maalarilta ja samalla tuli puheeksi autojen myllytys ja lakkojen kovuudet,hän kertoili että uusissa saksalaisissa autoissa(audi mukaanlukien) käytetään kovalakkaa,joka on puolet kalliimpaakin kuin tavallinen.
Itselleni tämä oli ihan uutta,en ole ennemmin tuollaisita kuullutkaan.

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 10:06 pm
Kirjoittaja powermitsu
Rauhallinen Erkki kirjoitti:Hyi saatana mikä homma! :lol: Tuli oikein sellainen metallinen maku suuhun ja rupesi päätä särkemään.

Maailmanluokan jälkeä sieltä vaan kuoriutui! :taputapu:

Pointsit Sipooseen myös täältä. Ikinä en oo Sipoossa käynyt, mutta alan jo harkita pientä pyhiinvaellusmatkaa sinne päin. :D

Muita kumartaa sipooseen päin kun alotat mylytyksen :D Oliko se 16h tiukkaa työtä vai laskitko tauot mukaa?

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 10:15 pm
Kirjoittaja Hynde
Korhonen kirjoitti:Referenssinä siihen pinnan naarmuuntumiseen on minulla se, että vaahtomuovilla ja keskikarkealla tahnalla halogeenivalon kera pinta muuttui harmaaksi työstönaarmuista joka aiheutti itselle sen suurimman päänvaivan... :roll: Et mitään vastaavaa huomannut vaahtomuovi kokeiluilla?

Edit... Hitto ku olis itekki tienny etukäteen että siinä on pinnoite... :wall:
En nyt niin tarkkaan katsonut pinnan naarmuja, mutta ei se harmaaksi naarmuista tullut. Lämmöt nousee ja hionta-aineet pamahtavat kiinni. Alkaa tulla jankkia jne...

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 10:19 pm
Kirjoittaja Korhonen
Oliko miten paljon eroa nuilla karvalaikoilla työstön suhteen? Alkaa vaan entistä enemmän kiinnostaa nuo schollin tuotteet... Mimmonen tuo viimeisen stepin työstömetodi on tuolla yhdistelmällä, ei tainnu vedestä nuo aineet tykätä?

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 10:22 pm
Kirjoittaja Hynde
Tietysti taukojakin pidettiin aina välillä, muttei mitään tuntien mittaisia saunasessioita. Kaljaa kyllä kerkesin juomaan ihan reippaasti... :D

Nämä ajat ovat niin suhteellisia. Jotku ovat tosi nopeita tekemään ja tulosta tulee karmeaa tahtia ja mitään ylimääräistä ei tehdä. Siis ylimääräisiä liikkeitä, vaan kaikki menee kuin juna kiskoilla. Itse en todellakaan ole mikään nopea myllyttäjä. Tykkään rauhallisesta työtahdista ja aikaa yleensä menee paljon. En tykkää siitä urakalla painamisesta. Välillä voi tuumailla ja kuunnella, kun sopuli aivastaa... :D

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 10:30 pm
Kirjoittaja powermitsu
Hynde kirjoitti:Tietysti taukojakin pidettiin aina välillä, muttei mitään tuntien mittaisia saunasessioita. Kaljaa kyllä kerkesin juomaan ihan reippaasti... :D

Nämä ajat ovat niin suhteellisia. Jotku ovat tosi nopeita tekemään ja tulosta tulee karmeaa tahtia ja mitään ylimääräistä ei tehdä. Siis ylimääräisiä liikkeitä, vaan kaikki menee kuin juna kiskoilla. Itse en todellakaan ole mikään nopea myllyttäjä. Tykkään rauhallisesta työtahdista ja aikaa yleensä menee paljon. En tykkää siitä urakalla painamisesta. Välillä voi tuumailla ja kuunnella, kun sopuli aivastaa... :D

Joo no niin se syntyy paras tulos, varsinki jos sais omassa kodissaan tehdä....

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: La Kesä 23, 2012 10:39 pm
Kirjoittaja sonikk
Jäätävän hienoa duunia. Taitaa olla sama tapaus minkä meinasin ottaa työn alle mutta arvelutti tuo vanha pinnoite. Hyvä että pääsi taatusti osaaviin käsiin. 8-)

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: Su Kesä 24, 2012 12:38 am
Kirjoittaja Juha U
Todella hienosti tehty ja kerrottu juttu. Oli melkoisia kuvia vuoden vanhasta autosta kyllä. Nyt on hienossa kunnossa ja oikein hoidettuna varmaan pysyykin :good: Joo kyllä tuoolainen 16 tunni n.kiillotus maratoni on kova työ. Varsinkin, kun ei voi jakaa edes parille päivälle. Mulle 10 tuntia putkeen on jo melkoinen rääkki. Ei sitä uskois, että miten rankkaa tää kiillotustyö kuitenkin on. Tälläiselle harrastelijalle(meikäläinen) varsinkaan. :D

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: Su Kesä 24, 2012 9:07 am
Kirjoittaja JaniH
Saitko Hynde aplarin pois pinnasta myllyttämällä? Sitä mie en nuissa Audeissa käsitä ko varsinkin mustat on kamalalla appelsiinipinnalla ja sisarmerkit Skoda ja Volkkari on täysin priima-maalipinnalla. Kerran satuin näkemään yhtäaikaa suunnilleen saman ikäiset (0-1v) mustat konsernin edustajat ja Audin appelsiinipinta oikein pisti silmään...

Lopputulos on kyllä hieno :good:

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: Su Kesä 24, 2012 9:59 am
Kirjoittaja JUMA
^Kyllähän tuossa aplaria on. Poistaminen vaatisi vesihionnan tai "viikon" myllyttämisen":lol: , mutta aplarin huiput varmasti tuossa tasoittuu kummasti ja tasaista pintaa tulee enemmän, jolloin peilauksetkin on paaljon hienommat.

Lopputuloksia kun katsoo, niin rupeaa kyllä pöksyt kostumaan. :taputapu: Mahtavaa työtä! :good:

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: Su Kesä 24, 2012 1:24 pm
Kirjoittaja Anzafin
Aivan loistokasta!

- Antti -

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: Su Kesä 24, 2012 4:13 pm
Kirjoittaja Hynde
Kiitoksia kommenteista!!!
Korhonen kirjoitti:Oliko miten paljon eroa nuilla karvalaikoilla työstön suhteen? Alkaa vaan entistä enemmän kiinnostaa nuo schollin tuotteet... Mimmonen tuo viimeisen stepin työstömetodi on tuolla yhdistelmällä, ei tainnu vedestä nuo aineet tykätä?
Tarkoitatko fast cutin ja avengerin eroja? Jos, niin...

Itse käytän tuota avengeria raakaan työstöön, jossa myllytysaine näyttelee lähinnä liukasteen roolia. Ainetta tuon kanssa palaa, kun annetaan jengaa, mutta tulosta tulee. Jälki ei ole kaunista, vaikka vähän tasoittelisikin lopuksi. Lämmöt eivät tämän kanssa tule ongelmaksi. Fast cut taas vähän rauhallisempaan menoon ja ahtaisiin paikkoihin. Tämän kanssa ei niin paljoa sitä ainetta kulu. Toki enemmän kuin vaahdolla. Leikkaavuudessa on kyllä selkeä ero.

Aika harkiten käytän tuota Avengeria, koska se vaatii enemmän jälkitöitä pinnasta riippuen. Tässä vedin pahimmat, eli konepellin ja katon. Nopeasti saa hoidettua isot alueet, kun vaan heittää ainetta pinnalle ja pitää kierrokset tapissa.

Schollin aineista sanoisin edelleen sen, että erittäin toimivia, kun niiden sielunelämään pääsee sisään. Vaatii kyllä opettelua. Tuon S40:n käyttö taas on lapsellisen helppoa. Itse käytän sitä jotenkin näin, että ykkösellä levitys, heti kolmonen silmään kevyellä paineella, vähän aikaa työstöä, takaisin minimiin ja kerran pari pyyhkäisee vielä alueen läpi. Ja koneena siis Flex. Niin ja ei mitään asiaa laittaa vettä sekaan. Ei toimi eikä todellakaan tarvitse. Alkaa paakkuuntua. Sen enempää en ole vielä ehtinyt testailla, että kuinka pahoja ajojälkiä tuo poistaa, mutta näppituntumalta miedompaa, kuin esim. M205

Aplarikeskusteluun liittyen JUMA jo oleelliset kertokin. Aplarin poisto vaatii jo vähän muuta.

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: Su Kesä 24, 2012 6:27 pm
Kirjoittaja seatts
Oletko hylännyt Aeg:n vai hajosko se?

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: Su Kesä 24, 2012 8:21 pm
Kirjoittaja Endar
:good: :yahoo:


Kiesus mitä jälkeä. Itse sain 13h uhrattua työkaverin Skodaan ja tulihan siitäkin hyvä, mutta...

Täydet propsit.

Re: Audi A5 Sportback

Lähetetty: Su Kesä 24, 2012 8:54 pm
Kirjoittaja Hynde
seatts kirjoitti:Oletko hylännyt Aeg:n vai hajosko se?
En toki hylännyt. Pitäähän se kaksi olla ja nyt ulkoilutin tätä varakonetta...