Ensinnäkin sanon että foorumin moderointiin on käytettävissä melko rajalliset resurssit minkä takia viesti muokattiin eikä esim. ensin tuotu asiaa julki yksityisviestikeskustelussa. Foorumilla on viime aikoina aktiivisuus kasvanut, etenkin niissä väärissä asioissa huimasti ja aikaa kaikkien kanssa ruotimiseen YV puolella ei yksinkertaisesti kenelläkään ole. Jos ei tiennyt tekevänsä väärin ja kokee siitä vääryyttä niin sitä voi ja saa toki ruotia jälkikäteen.
Toiseksi mainittakoon että nyt kun Jolli toi oman kertomuksensa kimppatallista esiin, on oma näkemykseni muuttunut.
Jolli kirjoitti:TKe_ kommentti KAIKKIEN yritystä koskevien rahavirtojen liikkumisesta foorumin käyttäjien nähtäväksi on lähinnä huono vitsi ja osoittaa naurettavan pientä tietotaitoa asiasta johon yritti ottaa kantaa (ei herneitä.)
Jotta mä voisin hieman valottaa tätä näkemyseroa tästä kimppatallitoiminnasta ja "kimppatallitoiminnasta" niin saataisiin pieni käsitys siitä, mitä ylläpito tarkoitti kun näki tämän kimppatallin bisneksenä. Meitähän ei kiinnosta Jolli sun Y-tunnuksen toiminta, vaan ton kyseisen tallin toiminta(pahoittelut jos ilmaistiin itseämme epäselvästi). Me ei siis haluta eikä meitä kiinnosta mikään sun liiketoimintaan liittyvä, vaan meidän mielestä olisi vähintäänkin vaadittavaa, että kimppatallia koskevat kustannukset tulevat kaikille kimppatallista kiinnostuneille varmasti tietoon. Se on se, mitä uudet säännöt koskevat.
Tehdään kaksi esimerkkiä niin kenellekkään ei jää mitään epäselvää miten toiminta eroaa.
1. Esimerkki:
Erkki Esimerkki haluaisi saada itselleen tallin käyttöön ja ottaa puheen foorumilla siitä. Pojat pyörivät ympäriinsä ilmoituksia ja soittelevat ja selvittelevät tallien paikat/kulut/kunnot jne normaalia etsiskelyä. Kun ehdokas saadaan tietoon, käydään kimppatalliin tulevien kanssa kulut läpi. Siis sekä vuokra ja mahdolliset arviot kiinteistön kuluista kuten lämmitys ja vesi (jos ei kuulu vuokraan). Tämän jälkeen pohditaan kimpassa mitä tallille tarvitaan ja mitkä on yhteisiä ja mitä yhdessä hankitaan. Katsotaan kimpassa niiden kulut. Tässä kohtaa, mikäli vuokraaminen edellyttää Y-tunnusta niin joku perustaa itselleen esim. toiminimen tämän mahdollistamiseksi. Joka tapauksessa, kaikki osalliset tietää 100% kaikki kulut, voi vaikuttaa omalta osaltaan yhteisiin hankintoihin (mistä joutuu siis maksamaan) sekä säännöt sovitaan kimpassa.
Edut vs. 2.:
-Tällä tallilla vuokralainen tietää, että hän maksaa vain oman osansa, ja jos jäseniä tulee lisää niin kulut pienenee. Kukaan ei hae voittoa.
-Tällä tallilla tehdään säännöt yhdessä joten kukaan ei voi mielivaltaisesti päättää että esim. tuttujen tai tuntemattomien autoja ei saa siellä tehdä (minkä uskoisin olevan foorumilaisten kesken eräs tärkeimmistä seikoista)
-Tallille tarvittava varustus mietitään yhdessä joten vuokralainen saa olla mukana päättämässä, mistä joutuu maksamaan.
2. Esimerkki:
Keke Kakkonen haluaa saada itselleen tallin käyttöön ja keskustelee foorumilla siitä. Koska kiinnostusta on mutta ei alotteisuutta, Keke päättää katsastaa lähialueiden vuokratallipaikat -> normi etsiskelyt. Keke huomaa että hän tarvii Y-tunnuksen vuokratakseen tallin, joten hän perustaa itselleen toiminimen. Hän löytääkin tallin ja solmii vuokrasopimukset. Tässä kohtaa hän mainitsee foorumilaisille että tälläinen on tulossa. Keke vielä hankkii kaikki tarvittavat kalustukset ja välineet tallille. Keke laittaa foorumille tiedon mitä hallipaikka maksaa (kiinteä hinta) ja mitä siellä on ja mitkä on mahdollisuudet.
Haitat vs. 1:
-Samat kuin edut 1:sessä
-Kukaan vuokralaisista ei tiedä mitä kulut on, ja kuinka monta vuokralaista tarvitaan että kulut muuttuu tuloiksi?
-Keken sääntöjen mukaan toimitaan koska ollaan "Keken tallissa" -> ei mielestäni kimppatalli
Tämä oli tottakai, hieman karrikoiden tehty esimerkki, mutta tismalleen samalla tapaa ylläpito näki tilanteen kun Jollin tapausta lähdettiin selvittämään. Mutta lisää karrikoiden niin esimerkki 1 on yhteistoimintaa ja esimerkki 2 on yrityksen tarjoama palvelu. Tässä tapauksessa esimerkki 2 on mielestäni foorumilla kiellettyä toimintaa ja vaatii apupoika tittelin ja esimerkki 1 on nimenomaan, kuten ilmaisit, harrastajien auttamista
Pahoittelut tosiaan jos olet kokenut vääryyttä ja koet vitutusta foorumin modeja kohtaan. Mehän vain pyritään hoitamaan hommamme, meidän pyrkimys ei ole olla vittumaisia ja mielivaltaisia.
Mutta muistaen sen että foorumihan on, vaikkakin on kaikille avoin, kuitenkin Petterin. Petteri on valinnut foorumille moderaattorit ja ollut tekemässä foorumin sääntöjä. Moderaattorit pyrkivät foorumilla varmistamaan että toiminta on sen mukaista kun yhdessä pohditut säännöt. Foorumilla on ollut
erittäin paljon ns. kepillä jäätä kokeiluja eri yrittäjien kesken viimeisen vuoden aikana. Tämä ei ehkä ole näkynyt kaikille koska yleinen toimintamalli on että viesti siirretään vain ylläpidon näkemään roskakoriin välittömästi. Tämä siksi koska tapauksia on suhteessa moderaattoreiden käytössä olevaan aikaan yllättävän paljon, eikä kaikkien ruotimiseen valitettavasti ole aikaa. Siihen pelkästään, että modet pyrkii lukemaan käytännössä kaikki viestit (siis edes joku meistä) edes kerran päivässä, on aika homma. Toki valvomme korostetusti juuri myynti yms. osiot.
Normaalisti yrittäjä tietää tehneensä väärin, mutta haluaa edes sen päivän pari tai hetken, mainoksensa foorumilla. Tämän takia heille ei yleensä edes laiteta yksityisviestiä ja voin sanoa, että se on reilusti alle puolet jotka edes rupeaa kysymään perään sen takia että olisi kokenut vääryyttä. Ja niistäkin ketkä rupeaa, valtaosa selviää kun pyydetään lukemaan foorumin säännöt.
Kuten Tonis tossa laittokin viesitä niin on hyvä esimerkki miten foorumin modet toimii. Tonis ei ole siis huomannut näitä firmoja jotka ovat vastoin sääntöä foorumille pyrkineet
Sen kommentoin vielä että koko yritysten toimiminen foorumilla, konsepti, on tällä hetkellä jälleen ylläpidon keskusteluissa auki. Me siis mietitään mitä jatkossa tullaan tekemään.